Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

IHONHOIDON OPAS

PUHDISTUS

Ihonhoidon ensimmäinen ja tärkein vaihe on puhdistus. Ihon puhdistukseen kannattaa käyttää aikaa, jotta se tulee tehtyä huolellisesti. Kunnon puhdistus edesauttaa tuotteiden tehokkaamman imeytymisen.

Mitä varten ihoa puhdistetaan?

Illalla iholta puhdistetaan meikki, ilmansaasteet ja muu lika.

Aamulla iholta poistetaan yön aikana kertynyt hiki ja vanhat ihosolut.

Millainen puhdistustuote kannattaisi valita?

Vältä liian voimakkaita puhdistustuotteita, jotta ihon suojavaippa ei vaurioituisi. Näin vältät ihon puolustuskyvyn heikkenemisen ja bakteerit eivät pääse vaikuttamaan ihoosi. Hellävarainen puhdistus on ihonhoidon tärkeimpiä asioita.

Kaksoispuhdistus on kaikkein tehokkain ja hellävaraisin puhdistusmenetelmä. Nimensä mukaisesti puhdistukseen käytetään kahta tuotetta. Ensiksi käytetään öljymäistä puhdistustuotetta, jolla irroitetaan meikki ja ihotali. Tämän jälkeen kasvoille emulgoidaan vesipohjainen tuote, esimerkiksi geeli tai vaahto. Viimeistelee puhdistuksen ja poistaa vesiliukoisen lian.

HOITOVESI

Entiseltä nimeltään kasvovesi. Hoitovesi taputellaan puhdistetulle iholle käsin. Enää ei siis tuhlata ainetta pumpuliin, vaan laitetaan se käsin. Hoitovesi tasapainottaa ihon pH:n ja lisäksi antaa iholle lukuisia tehoaineita. Hoitovettä voi kerrostaa iholle uaseamman kerroksen, jotta iho saa tarvitsemansa kosteuden. Hoitovesi on erittäin tärkeä tuote etenkin kuivalle ja pintakuivalle iholle. Hoitovesi auttaa myös hoitovoiteen imeytymistä.

HOITOVOIDE/ÖLJY

Hoitovoide levitetään iholle hoitoveden jälkeen. Parhaiten hoitovoide imeytyy ihoon, kun ihon pinta on vielä hoitovedestä kostea. Hoitovesi ikäänkuin lukitsee hoitovoiteen itseensä ja vie sen syvemmälle. Hoitovoide valitaan aina ihotyypin ja tarpeen mukaan. Yöllä iholle kannattaa levittää aina ravitsevampi voide tai öljy. Yöaikaan iho toimii aktiivisimmillaan, joten tästä syystä ihoa kannattaa ravita yövoiteella tai öljyllä. Kasvoöljyt lukitsevat kosteuden tehokkaammin ihoon kun voiteet. Joten öljyjä kannattaa käyttää etenkin yöaikaan. Päiväsaikaan hoitovoiteen tärkein tehtävä on suojata ihoa auringolta ja muilta ulkoisilta rasitteilta.

SEERUMI

Seerumit ovat ihonhoidon tehokkaimpia tuotteita. Ne sisältävät voiteita ja öljyjä suuremman määrän aktiiviaineita. Seerumeissa molekyylikoko on myös huomattavasti pienempi, joten ne vaikuttavat syvällisemmin. Seerumi on tietynlainen ravinto cocktail iholle. Se tulee aina valita ihon tarpeen ja ihotyypin mukaisesti. Seerumi laitetaan aina hoitovoiteen alle. Se ravitsee ihoa sisältäpäin kun voide taas enemmän suojaa ja hoitaa ihon pintaa.

KUORINTA

Jokaisen meidän iho tarvitsee kuorintaa. Kuorinnalla poistetaan ihon pinnalta kuollut ihosolukko. Näin tuotteet imeytyvät paremmin ihoon ja vaikutus on myös tehokkaampi. Kuorinta tulee aina valita ihotyypin mukaisesti.

NAAMIO

Naamiot ovat tärkeitä tehotuotteita ihonhoidossa. Naamiota olisi suositeltavaa käyttää aina kuorinnan jälkeen. Kuorinnan jälkeen ihon pinta on hieman "avoin" ja saattaa helposti luovuttaa kosteutta. Naamio muodostaa ihon pinnalle suojaavan kalvon ja antaa iholle runsaasti kosteutta ja tehoaineita. Voidemaisen naamion voit jättää kasvoille yön yli.